Ihastumisen ihanuus

Oijoi. Kaukana on ne ajat kun päättömänä hullaantui ja ihastui. Tai no kaukana. Semmoset viistoista vuotta suunnilleen. Oli aivan sama itselle minkälaisen reppapöksyn tai nuorisorikollisen vei vanhemmilleen näytille. Ihastus oli niin valtaisa ja voimakas että ei siinä ajatellut onko jannulla sopiva ammatti, onko hän minun tyyppinen, sopiiko mun kaveriporukkaan tai että ONKO SE KIINNOSTUNUT MUSTA!?!  Tai olenko minä siitä. Lista on nykyään loputon ja vaihtelee hieman laatijasta riippuen. Voe venäjä. Ja turha väittää kenenkään, että en minä tuollaista mieti tai että ei ihmisiä voi noin lajitella. Paskapuhetta. Kyllä voi ja näin tehdään. Missä vaiheessa ihastumisesta on tullut niin vaikeaa? Kertarytinällä varovaisuus tai ylijärkevyys tuskin kenellekään on tärähtänyt päälle, pikkuhiljaa hiipien koettelemuksemme meitä vaan rajoittavat. Suhteen aloittaminen, ihastuminen ja rakastuminen on ihan helvetillistä peliä ja jatkuvaa analysointia. Saatanan salatiedettä. Ennen vaan ihastuttiin ja se oli sitten siinä.

Suunnilleen 10 vuotta tässä onkin menneet suhteet vituiks ihan vaan sen analysoimisen, määrittelemisen, suunnittelemisen, vatkaamisen ja valkkaamisen takia. Vaan nyt minä päätin, että se loppu! Olen pitkän aikaa kadehtinut ystäviäni, jotka uskaltavat kaikesta niskaansa saaneesta paskasta huolimatta ihastua ja rakastua uudestaan ja uudestaan. Ja samalla pitänyt heitä hölmöinä. Katsokaas kun tässä istuu niin järkevä ämmä, että ei ainakaan anna itseään kusettaa tai mitään muutakaan. JÄRKEVÄ. Ja lisäksi äärettömän ylpeä siitä. Myös ylpeys on hieno piirre, minuahan ei pompoteta, nujerreta tai käytetä hyväkseen. En silti noita kannata ihan oikeastikaan, mutta ei ehkä kaikilla ehdokkailla kuitenkaan ole ne pahimmat mielessä. Rohkenen jo ajatella niin, että entiset eivät ehkä halunneet tutustua minuun vain ollakseen ilkeitä ja vittumaisia. Edistystä.  

Vaan nyt kun on pelit pelailtu ja koko miessukupuoli analysoitu läpikotaisin, aion vaan hullaantua, ihastua ja heittäytyä. Aion leijua älyttömissä ja vaaleanpunaisisssa pilvilinnoissa. Tähän asti valmiiksi käsikirjoittamani tulevat, alkamattomat, nykyiset ja entiset suhteet tai niiden määritelmät saavat jäädä. Sitä saa paljon enemmän kun antautuu virran vietäväksi. Ja tämähän todistettiin justiinsa käytännössä, buahahahhahhaa! Huono ja mauton sisäpiirivitsi, mutta näin siis kävi että sain ja ihastuin. Kaiken tämän hyvän lisäksi, järjettömämpää hullaantumista tuskin olisin voinut toivoa. Jossain on joku kuunnellut minua. ;)  Kohde ei ole aviomiesainesta, eikä tarvitse ollakaan. Suhteesta ei myöskään tule yhtään mitään, eikä tarvitse tullakaan. Pysähdyttävintä asiassa on se, että kun raportoin ystävilleni tapahtuneesta, ensimmäisenä piti kiirehtiä kertomaan nämä kaksi asiaa; ei aviomies eikä tulevaisuutta. Ja tähän tavoitteeseen ne jutut aina kosahtaankin. Ei nuorempana etsitty aviomiesainesta. Ei tarvinnut määritellä ja analysoida. Ihastui ja oli niiden kanssa kenestä tykkäsi. Saattoi rakastuakin.

Ja helvetti. Työkaveri pähkäili taukotilassa eilen omaa ihmissuhdepeliään ja kysyi neuvoa, että kenenkä vuoro se nyt on laittaa viestiä ja odottaako vai eikö vai mitä helvettiä. Minä olen huonoin mahdollinen ihminen vastaamaan tuollaiseen, se on jo nähty. Mutta nythän se mun kelkka kääntyi! Eilen vastasin työkaverille vielä vanhalla pelitaktiikalla, kävelin kotiin ja tajusin mokani. Onneksi tänään pääsin korjaamaan tilanteen ja antamaan uudet neuvot. Go with the flow. Noissa vanhoissa kuluneissa fraaseissa on vinha perä. Mutta ne onkin totta.

p.s. Älä siis kuuntele muiden neuvoja. Vaikka eihän niitä kukaan oikeasti noudata, eikä pidäkään. ”Tee mitä sydän sanoo, ole itsellesi rehellinen….”. Näin on laulanut vanha ja viisas Tauski. Häntä ei voi kai liiasta järkevyydestä syyttää.

Kuka on se oikeaaaaaaa??

No niin. Nyt on niitä deittiprofiileja selattu ees sun taas, vatkattu, vertailtu, innostuttu ja kyllästytty. Ja innostuttu uudelleen. Ihan järkyttävän usein ilmoituksissa toistuu samat kuluneet fraasit sekä identtiset omat ja ihannepuolison ominaisuudet. Joukkoon mahtuu tietenkin myös ne, jotka ovat ylivitsikkäitä siinä onnistumatta. Joskus vastaan osuu oikeasti hauskasti kirjoitettu profiili. Ei ole helppoa se, ei. Ai niin, tänään löytyi minulle ihan uusi ilmaus: runoilijanallukka!! Ja tämä oli siis tietenkin jonkun nallukkamiekkosen kirjoittama. Voi jumalauta.

Lähes aina profiilissa kerrotaan  millainen itse on ja millaisen tulevan kumppanin pitäisi olla. Ja että pitäisi olla vähän samanlaisia sitten molempien. Varsinkin musiikin ja harrastusten osalta. Joo, nehän ne tärkeitä juttuja onkin. Aloin meinaan funtsimaan entisiä elämäni rakkauksia niin asiahan ei mene sitten yhtään näin. Niillä elämääni astelleilla rakkauksilla on ollut kyllä aika läjä näitä ”ei niin minun mieleen-juttuja”.

 Elämäni mies numero ykkösen kanssa olin pakotettu kuuntelemaan Sleepy Sleepersiä, mutta olin silloin niin rakastunut, että olin avoin kaikenlaiselle aivopesulle.  Kuuntelen sitä samaista levyä vieläkin ihan mieluusti. Ja Golffilla ajeltiin ympäri kyliä. Golffi piti sittemmin munkin ostaa ja se on autoni merkki edelleen. Ei ollenkaan huono auto, mutta ei minulla aiemmin ollut mitään Golf-fiksaatiota. Tuolloin ei vielä ollut varsinaisesti mitään määritelmää ihannemiehestä ja sulatettavat asiat oli toki tosi pieniä. Pieni oli mieskin, tai lähinnä hintelä. Ei mikään raamikas kaappi.

Elämäni rakkaus numero kakkoselta puuttui kaksi etuhammasta ja jannu kulki ihan polleena ilman niitä. Ja minä niin tykkäsin, koska se oli hauska ja harrasti joukkueurheilua. Se on näet ollut minun ihannemies- toivelistalla että mielellään liikkuvainen ja erittäin mielellään joukkueurheilija. Ja vielä ehkä enemmän, että on hampaat kunnossa. Yeah right! Vieläkin hampaattomat ekaluokkaiset näyttävät mielestäni erittäin rakastettavilta.

Eli mielellään se joukkueurheilija tai urheilija ylipäätään. No seuraava rakkaus pelasi salibandya. Ja kuunteli ihan törkeetä mörköheviä, ei ollut supersosiaalinen ja puhelias seuramies. Paitsi kännissä, niin kauan kun pystyi puhumaan.  Että tosi paljon oli merkitystä musiikkimaulla ja sosiaalisuudella ja ihmisten kanssa toimeen tulemisella. Siantappohevihän on just se mun favourite ja tuppisuut. Mutta minkäs teet kun tykkää. Tämä ei ollut myöskään hauska eikä saanut minua nauramaan. En muista hänen myöskään koskaan nauraneen minun jutuille. Ja vielä: hän oli ihan älyttömän karvainen!! Niistäkään en niin kovasti villiinny… Tämä mies taisi tulla elämääni vissiin aika epätoivoisella sitoutumispakon hetkellä.

Ja viimeisin elämäni rakkaus oli se sosiaalinen ja älykäs keskustelija. Mutta ei kyllä harrastanut mitään liikuntaa. Ei mitään! Eikä edes osannut heittää palloa?!? Whaaaat?? Mies joka ei osaa heittää palloa? Alkujaan epäilin jopa hänen seksuaalista suuntautumistaan juuri ko. syystä. Hän oli kyllä unelmieni remonttireiska, koska miehen pitää osata vähän niitä miesten juttuja. Yksi aiempi urpo ei osannut asentaa minulle vessanpöntönkantta. Tämä olisi laittanut vaikka koko vessan uusiksi. Remonttireiskan kanssa meillä oli samat lempparibiisit ja juttua riitti. Ja kuinka ollakaan suhteen edetessä hänkin alkoi harrastaa liikuntaa, opetti myöhemmin minullekin muutamia uusia lajeja. Osasta jopa pidin ja jatkoin harrastusta hänen poistuttuaan kuvioista. Selkeästi kehittynein yksilö näistä. Yleisenä miinuksena mainittakoon sitten koko elämänhallinta ylipäätään. Hän omasi vielä kehittymättömämmät parisuhdetaidot kuin minä.

Veikkaan että elämäni rakkaus numero tuhat, tulee olemaan peukalo keskellä kämmentä oleva epämies. Etenkin kun remonttireiskan jäljiltä oletan, että mies kuin mies osaa rakentaa talon.

Tarinan opetus numero yksi: mitään ihannemieslistaa ei voi laatia ja niitä profiileja on ihan turha selata yhteisten kiinnostuksen kohteiden takia. Siinä mennään mettään ja pitkälle. Tarinan opetus numero kaksi: vaikka ei eletty elämää onnellisina loppuun saakka, niin kaikki ne jättävät jälkensä. Jäljet säilyy niin kuin kusten merkattu reviiri, vaikkei kollia ole enää vuosiin näkynyt talon nurkilla. Erotuksena kissankusesta on, että ei ne kaikki huonoja jälkiä ole.

Nettideittihelvettihin...

Päätin aloittaa nettitreffailun ja laadin profiilin.  Luulen, ettei mene aikaakaan kun onnistaa.

Otsikko: Höpsispöpsis”hömppeli”pömppeli! J J J

Kuvaus:  ”Täällä” olis yx epäsosiaalinen, huumorintajuton, epärehellinen, tylsä,laiska, surullinen ja rumaxikin haukuttu naisen alku…. En pidä lapsista ”enkä” eläimistä, paitsi lautasella…. Etsin tositarkoitusella rumaa ja ärsyttäwää miestä, joka on varustettu nekatiivisella elämänasenteella. Toiweena ”olis” päästä ison hassuttelijanalekarhun viekkuun paijattavaxi.  <3 Ties vaikka kemiat eivt kohtaisi… J

Harrastukset: päytälaatikkorunoilu, tennis, purjehtiminenJ, golf, viulunsoiton opettelun aloittaminen ja teollisuusalueella ulkoilu…

Lempiasiat: Valmisateriat leikkaussalivalossa…, trance Musiiki, huono sexi, ruoka-ja viiniillat korianterikerhon kanssa...

Ihannekumppani:  Espoolainen nuorekas ”skorpioni”

Motto: ”etsi” onni  ”itsellesi”…J

Nimimerkki: Liharekka

Jotta kaikille valkenisi tämä hulppea sarkasmi, on syytä listata näitä kekseliäitä, ainakin minuun vetoavia deitti-ilmoituksen piirteitä.
1. Pimpelipom-otsikot
2. Hymiöt, runsaasti käytettynä sekä <3
3. x-kirjaimen käyttö ks-yhdistelmän sijaan, samoin kun w-kirjain v-kirjaimen sijaan.
4. "merkit" täysin epäloogisissa kohdissa, myös runsaasti käytettynä.
5. Lauseen loppuun arvoituksellisesti... vähintään joka toisen.
6. Unohtunut oikoluku. Tähänkin on erilaisia ohjelmia avuksi, jos on lukihäiriö.
7. Kaikki positiiviset luonteenpiirteet listattuna mitä vaan ikinä voi keksiä. Ja toivekumppanille myös niitä samoja. Ja positiivinen elämänasenne.
8. Viekut sun muut vastaavat sanat. Ei sytytä.
9. Nallekarhut. Ei kai kukaan mies tosissaan halua olla pehmoinen ja hempeä nallekarhu?!
10. Samat viinit, kynttilät, sapuskat ja luonnossa ulkoilut on jo niin luettu.
11. Espoolaiset. No ne on espoolaisia.
12. Skorpionit. No ne on skorpioneja.
13. Vuosisadan kuluneimmat sananlaskut tai lainatut raamatun lauseet.
14. Nimimerkki. Liharekka on aito lainaus. Sitä kannattaa hetken miettiä.

Löysässä hirressä

Siinä ei ole mukava roikkua. En usko että minkäänlaisessa hirressä on. Siitä huolimatta esimerkiksi allekirjoittanut tuntuu harrastavan sitä säännöllisesti, yhä uudelleen ja jopa useamman vuoden kerrallaan. Tiedän myös joidenkin ystävieni harrastavan tätä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma tarkoittaa siis sitä, että joku jamppa onnistuu pitämään sinua otteessaan heittelemällä pieniä makupaloja harvakseltaan, haluamatta kuitenkaan oikeaa suhdetta. Näistä armopaloista sinä pienessä päässäsi löydät vinkkejä ja selkeitä merkkejä siitä, että kyllä hän on oikeasti sinusta kiinnostunut ja tykkää ja kyllä tästä vielä joskus jotain tulee. Paskan latvat. Joo, varmaan tykkää tai ei ainakaan ihan inhoa, mutta siinä kaikki. Jos olisit hänen tyttöystäväaineksensa, niin olisit sitä jo.

Tunnustettava on, että muutamia vuosia sitten itsekin olen roikottamiseen ehkä syyllistynyt. Olihan se kiva, että oli joku kainalo ja kakkosvaihtoehto keneen turvautua jos ykkönen ei onnannut. Reilukerhosta hei. Silloin oli tähän touhuun vielä varaa, vaan nyt ovat roikotettavat käyneet vähiin?

Niin kauan kun siinä narun jatkeena kiikut, ei ole mitään realistista mahdollisuutta rakastua tulisesti tai ihastua tai edes hiukkasen kiinnostua jostain toisesta. Se tietenkin ratkaisisi asian kertarytinällä. Joo-o, yritetty on, mutta kun kukaan muu vaan ei ole NIIIN HAUSKA JA IHANA!!!  Voi ristus sanon minä. Jos näin kuitenkin käy ja voit rehellisesti jopa itsellesi myöntää olevasi päässyt yli, niin silloin nämä torspot kampeavat avautumaan, miten sä olet ollut aina se hänelle oikea. Mutta vain yksinkertaisesti siitä syystä, että vaistoavat sitoutumisvaaran olevan ohi.

Aikansa siinä jaksaa roikkua tai joutaa roikkumaan.  Joskus kuitenkin ämpäri menee nurin ja hommalle tulee loppu. Esimerkiksi kun roikottaja muuttaa Turkuun tai alkaa seurustelemaan vakavasti, menee naimisiin ja hankkii perheen alle vuodessa. Aiemmin hän ei ole kyennyt sitoutumaan, mutta kappas, niin ne ihmiset muuttuu.  Aika harvoin homma päättyy niin, että itse katkaiset köyden. Tai siihen tarvitaan vähintäänkin toinen jorma apuun. Nämä roikottajat kun eivät anna katkaista köyttä. Heti kun alat olemaan etäisempi, olet kasannut itsekunnioituksen rippeitäsi  ja nostanut leukaasi rinnasta, alkaa yltiöpäinen armopalojen heittely. Ja  olet taas samassa pisteessä. ”Kyllähän se musta tykkää kun niin kivasti taaskin pantiin.”

Tiettävästi ainakin pari ystävääni on välttynyt tältä ilmiöltä kokonaan. He yksinkertaisesti ovat tarpeeksi rohkeita selvittämään jo alkutaipaleella mitä on miehellä mielessä ja tulisiko tästä ikinä mitään. Jos ei tule, niin antaa olla ja tuulta päin. Tai ylipäätään selvittävät jossain vaiheessa. Sitten ollaan me, jotka eivät uskalla kysyä, koska vastaus on jo selvillä. Tekee vaan pahaa kuulla se. Paitsi että todellisuudessa se tekisi ihan hyvää. Mitäs sanotte siskot jos otetaankin tällainen hyväntekokampanja? Ajattelin itse aloittaa heti kun seuraava armopala tipahtaa huulille. Kissa pöydälle perkele! ;)

Eteenpäin ilman katkeruutta, koska SE on pahasta. Kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet, ajoitus oli väärä tai jotain muuta paskaa. Mutta kuten juuri olemme ystäväpiirissäni todenneet; pari roikottajaa on onnistuneesti karistettu ja seuraukset ovat olleet pelkästään hyviä. Kaikella on tarkoituksensa.

Tyrkky toimii?

Toiset on tyrkkyjä, toiset eivät. Tyrkyttää voi itseään moneen paikkaan, tilaisuuteen ja ennen kaikkea ihmissuhteeseen. Ihmissuhdetyrkyt saavat minut kihisemään inhosta. Ihmissuhdetyrkky ei häpeile tuoda itseään tykö potentiaalisen kumppanin havaittuaan. Hän tekee kaikkensa ja vielä täysin häikäilemättä, jotta saa sen mitä havittelee. Oli kohde vapaa, varattu tai ihan mitä vaan.

Sitten ollaan me muut, ei tyrkyt. Saatan itse valua sinne toiseen ääripäähän, mikä ei välttämättä edistä parisuhteen syntymistä. Kun olen jostakin ihmisestä kiinnostunut, niin en ainakaan näytä kiinnostuneelta. Ei saatana, sehän ois jo noloa?! Ehkä käyttäydyn jopa päinvastaisesti.

 No joo-o. Ei toimi. Sinkkuna keikutaan.

Ystävieni hienolla avun ja palautteen ansiosta olen tiedostanut tämän ”superviileän” asenteeni kyllä jo vuosia sitten. Mutta niinhän sitä nyt hetkessä muututaan ja syleillään maailmaa. Tyrkkyily on niin ällöttävää! Kuvottaa ajatuskin. Onhan kai niitä välimuotojakin kyllä olemassa, kuten esimerkiksi kiinnostavalle ihmiselle hymyily mulkoilun sijaan tai jotain muuta silmäpelin tynkää.

Mutta siis jutun pääpointtiin. Eilisen maajussi-ohjelman aikana hoksasin, miksi miehet valitsevat tyrkyt. Eräällä jussilla oli kaksi naisehdokasta, toinen läpensä tyrkky ja toinen kaltaiseni superkuuli. No vielähän ei lopputulosta ole kerrottu tai tehty, mutta miekkosen pohdinta valaisi mielenmaisemaani melkoisesti. Valintaansa pohtiessaan hän selkeästi laski plussaksi tyrkylle hänen osoittamansa mielenkiinnon. No Daa-a. Loogista. Mutta tämän toisen viilipytyn kohdalla mies tunsi itsensä epävarmaksi, koska ei tiedä mitä nainen ajattelee hänestä. Niin, ihan loogista edelleen. Epävarmuuksissaan miespolon on siis pakko valita tyrkky, josta hän ainakin voi olla varma että tämä tykkää. Superkuuli, viileä ja vaikeasti tavoiteltava jää auttamatta kakkoseksi. Kuka häntä uskaltaisi lähestyä (poislukien möröt). En ainakaan minä. Niin rehvakkaasti kun muutenkin lähestyn miehiä.

Tarvitsin siis nämä ihmiset eteeni esittämään tilannetta, jossa olen vuosikausia räpiköinyt tajutakseni jotain (muille) näin itsestään selvää. Hymyile urpo, ole kiinnostunut ja osoita se. Nyt sitten jäi vaan pikkasen hampaankoloon kaivelemaan, että ketä kaikkia olenkaan missannut?? Tyrkyksi en ala vieläkään. Ellen sitten parin bissen jälkeen. ;)

Miten EI tehdä hyvää ensivaikutelmaa

Uuteen ihmiseen tutustuminen ei ole helppoa. Treffeillä tilanne on kaikkea muuta kuin luonteva, kun ventovieraan kanssa pitäisi pystyä heittämään samalla rentoa, syvällistä ja fiksua läppää ja samalla olla seksikäs ja mielenkiintoa herättävä. Yritä nyt siinä olla sitten oma itsesi! On kuitenkin muutamia kardinaaliamogia, joita ei ehkä kannattaisi toistaa kerta toisensa jälkeen. Nimimerkillä kokemusta on. Seuraavassa muutama turn-off, jonka jälkeen tunnelma laskee kuin lehmän häntä, siis myös tällaisen kohtelun saavana osapuolena.

Existä puhuminen. On ihan ookoo mainita, että mennyttäkin elämää on ollut ja kerrata hieman suhdehistoriaa. Tosin ihan ensimmäisenä puheenaihena se on vähän outo valinta. Jos jokainen aihe vie aasinsillan kautta exään, ei se enää ole tyylikästä toimintaa.

Existä puhuminen negatiiviseen sävyyn. Exän vähättely, mollaaminen ja kaikenlainen dissaaminen on kuin työhaastatteluun menisi haukkumaan entistä pomoa. Niin ei vain tehdä, vaikka jutuissa totuusperä olisikin. Ihan saattais tulla semmonen olo, että itsessä ei oo osuutta eikä arpaa mihinkään hankaluuksiin.

Existä puhuminen positiiviseen sävyyn. Romanttisuuteen tai seksiin viittaavista menneisyyden kokemuksista jutellaan kavereitten kanssa. Ei mahdollisen uuden tyttö/poikaystävän.


Muihin kanssaihmisiin alentuvasti suhtautuminen. Se, miten kohtelee tarjoilijaa tai muuta palveluammatissa olevaa kertoo yllättävän paljon sydämen sivistyksestä.

Minä, minä, minä.. Vanha kunnon itsekeskeisyys alkaa nukuttaa toista osapuolta kesken treffien. Opettele kysymään mitä mieltä sinä olet? Mitä sinä harrastat? Mitä sinulle kuuluu? Monologia jaksa kukaan kuunnella.

Brassailu. Tämä on todennäköisemmin miesväestön helmasynti. Kultaketjut, hieno puhelin, työasioissa tärkeily, auto ja muut pellevehkeet ei oikeasti herätä kunnioitusta eikä ihailua. Uskokaa jo!

Taktikointi. Ei saa soittaa ennen kuin vasta kolmen päivän päästä. Ollaan coolisti ja mielellään vähän vaikeastitavoiteltavia. Törmäillään, kassellaan, soitellaan = siis ei todellakaan nähdä. Treffijargon on perseestä, aitous on aliarvostettua!


Koirasi tietää. Ihmisen paras ystäväsi on ehkä paras ja objektiivinen ulkopuolinen arvioimaan, onko hänestä mihinkään. Mikäli treffikumppani ei osoita myöskään minkäänlaista kiinnostusta rakkaaseen perheenjäseneen, on ehkä aika sanoa heipat tällekin urpolle.

Way out of my league

Ai sitä mahtavaa masennuksen määrää kun toisinaan yhä uudelleen huomaa kiinnostuneensa ihmisestä, joka on aivan eri luokkaa kuin itse. Sitä tavoittamattomasti eri luokkaa, eli liian hyvä ollakseen minulle. Alemmuuskompleksi pääsee rehottamaan ja pudottaa minut ajatuksissani aina vain alemmaksi kastijaossa. Kuka näitä luokkia ja jakoja päähäni ajaa. Voidaan alkaa taas kaivelemaan traumaattista lapsuutta, jolloin perheet naapurustossa kisailivat ylivertaisuudellaan tai alivertaisuudellaan.

”Nouse sen yläpuolelle.” Sepä on oiva neuvo ja helppo toteuttaa.

Mutta kun ihan rehellisiä ollaan, niin onhan se jako selvästi silmin havaittavissa ja käsin koskettavissa. Kaikki pyrkivät olemaan ykkösluokkaa ja todella omaperäisiä ja yksilöllisiä, jotta voivat kuulua haluamaansa laumaan. Omaa statusta ja luokkaa pitää yrittää korottaa harrasteilla, trendikkäällä työllä, koulutuksella, vaatetuksella, tekoripsillä, täydellisellä vartalolla, oikeanlaisilla kavereilla, puhetavalla, kengillä, meikillä, tisseillä, perseellä tai ihan millä vaan. Pitää myös tehdä helvetillinen numero itsestään missä vain kulkeekin ja facepäivitykset täytetään superpositiivisella elämällä. Ja sydämillä, hymiöillä ja isoin kirjaimin korostetuilla sanoilla. Ja sitten kaikki samanhenkiset ystävät tykkää. Mitä usempi, oot parempi.

Karu totuus on, että vaikea on siirtyä luokkatasosta toiseen, varsinkin ylöspäin.

Kadehdin avoimesti niitä ykkösluokan tyyppejä. Kaverit ovat syntyneet luonnostaan tyylikkäät vaatteet päällä, tai on aivan sama mitä pukevat päälleen niin aina toimii. He kertovat, että ”enhän mä edes katso mitä päälleni laitan.” Silti näyttäisivät hyvältä jopa minun rytkyissä. Heillä on vaatekaapissaan se 10 vaatekappaletta, joita kekseliäästi yhdistelemällä näyttävät aina erilaiselta ja joka tilanteeseen sopivalta. Meikata ei tarvitse ja tukka on tuuhea kuin mikä. Nämä yli-ihmiset ovat myös lahjakkaita kaikessa mihin ryhtyvät, he ovat viisaita, ystävällisiä ja kohteliaita. Heidän ei tarvitse tehdä itsestään numeroa, mikä lisää viehätystä entisestään.

Tällaiseen tyyppiin on luonnollisestikin helppo ihastua, mutta sen suurempaa romanssia ei voi edes kuvitella. En pystyisi muodostamaan yhtään järkevää lausettakaan tyypin läsnä ollessa, jotta parempi on jättää asia kaukorakkauden tasolle.

Seuraavana on wannabe ykkösluokka. Eli kakkosluokka. Nämä tyypit pyrkivät keinolla millä hyvänsä pääsemään ykkösluokkaan, siinä koskaan onnistumatta. Kaikilla ei vaan ole ”sitä jotain”, joten yritys jää säälittäväksi. Tämä kansanosa on se äänekkäin ja eniten itseään tyrkyttävä joukkio. Heille tyylikkyys on sitä, että ostetaan kaupasta se, mitä kaikilla muillakin on päällä. Sitten käydään kylän kuumimmassa yökerhossa ja pidetään NIIIIN HAUSKAA että! Facebookkiin laitetaan töröhuulikuvia ja kaikkee sikasiistii ja kreisii illan vietosta. Nämä megabeibet ja kollit pokailee toisiaan ja sitten mietitään yhdessä seuraavana viikonloppuna että miten näytettäs kaikkien kuuleimmilta. Ärsyttävää porukkaa, josta ei puolisoehdokasta edes voi harkita vitutuksen vuoksi. Tarkemmin ajateltuna tämä porukka ei taida sittenkään yltää sijalle kaksi…

Kolmosena on sitten kaikki ne ”ihan tavalliset” miehet ja naiset jotka hakevat kaltaistaan seuraa. Ëi mitään rumiluksia, käyvät ihan ok töissä, harrastavat liikuntaa mistä pitävät ja käyvät toisinaan ulkona, lähes baari kuin baari kelpaa. Paitsi pissis ja hipsteripaikat. Pitävät itsestään huolta ainakin siihen asti kunnes päätyvät avioliiton harmoniseen satamaan. Sehän on suurella osalla tavoitteena kuitenkin. Kylkeen voidaan hankkia sitten ne lapset, lemmikit ja autot ja käydä vuosittain lasten juoksu- ja hiihtokilpailuissa näyttämässä omaa aikaansaannostaan. Tavallinen, mutta silti sekalainen seurakunta ihmisiä. Kaikkein potentiaalisin kumppaniehdokaskasti, koska itsekin olen tavan tallaaja. Luokkarajojen yli ei sovi loikkia. Ei myöskään alaspäin.

Loppu lähenee. Neloskategoria sisältää pubiruusut, Reinot ja Raijat. Lähiökuppiloiden viikonlopputähdet. Osa kykenee ajoittain käymään töissä, lapsiakin on hankittu, kenties useamman henkilön kanssa. Matkalta hankituissa Alanya- paidoissaan  he halveksivat avoimesti kaikkia ”ylempiä” kansanosia ja osoittavat katkeruuttaan lähes kaikkea kohtaan.He onnistuvat nostamaan itsensä kaikkien muiden yläpuolelle, ihailtava piirre. Tämä porukka ei anna kenenkään tallata itseään ja huonosti saattaa käydä, jos astut heidän reviirilleen perjantai-illan huumassa. Itsestään ja ulkonäöstä huolehtimista karsastetaan tai osalla on hassusti tapana jopa korostaa omaa rumuuttaan tai lihavuuttaan omituisilla hiuksilla, vaatteilla ja meikillä.

Viitoseen jää kaikki se porukka, jota sinnikkäästi koitetaan lakaista piiloon mattojen alle. Laitoskansa ja kaikki kunniallisten ihmisen kulkureiteillä notkuvat ö-luokan tyypit. Nämä eivät käy töissä tai pese itseään. He eivät ole kykeneväisiä huolehtimaan itsestään oikein millään tavoin.

Parisuhteet ja suuri osa muistakin suhteista muodostuu oman luokan edustajien kanssa. Todennäköisesti jo ensitapaamisella pystyy aistimaan, onko kaveri samaa luokkaa kuin itse. Jos ei, niin unohda. Joko ei ole mitään jakoa tai sitten toinen matelee jossain sinuakin vielä alempana. Mikä ei sinänsä ole kovin viehättävää.

Joissakin maissa käytössä oleva kastimerkintäsysteemi on kerrassaan nerokas. Eipä tarvihe turhaan tuhlata aikaa ja pähkäillä että kenen kanssa sopii vehtailla.